Hei !
Olen Sami Kelo ja toiminut kampaajana jo pitkään ja pitkänmatkaa.
Urani kampaajana alkoi Kuopiosta, jossa seurasin paikallisia ja ulkomailta tulevia muotisuuntauksia. Nuorena miehenä minulla oli palava halu päästä esittämään noita suuntauksia ja korkealuokkaisia kampaamotuotteita myös itse. Haave toteutui, kun toimin L’Oréal Professionnelin päätoimisena kouluttajana vuosina 1986-1991. Reissutyö ja muotimaailman pyörteet saivat ajan myötä palavan halun muuttumaan. Kylmät talvet saivat haikailemaan lämpöön ja rakkaus aurinkoon vei voiton. Vietin seuraavat neljä vuotta Floridassa, Yhdysvalloissa, jossa johdin yhtä suuren kampaamoketjun Boca Beauty clubin liikkeistä. Liikkeessä työskenteli 16-23 henkeä, joten kokemuksena se opetti minulle johtamisesta paljon.
Matka jatkui reilun vuoden mittaisen purjehdustauon jälkeen ja se päättyi Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa vietin seuraavat 7 vuotta pitäen kahta omaa liikettä Sami’s Hair Studio (Puerto Plata) ja (Punta Cana). Dominikaanisesta tasavallasta muutin takaisin Eurooppaan, Espanjan aurinkorannikolle, kaupunkiin nimeltä Benalmadena. Vuosina 2003-2008 pidin siellä omaa liikettä nimeltä Salon-DK, jossa kansainvälinen asiakaskunta antoi työhön monipuolista kokemusta. Nykyinen liikkeeni DK-hius avautui vuonna 2009 Kuopiossa. Kaikki nämä matkanvarrelta kerätyt ideat ja tekniikat ovat muokanneet minusta sen, mitä haluan toteuttaa sinun hiustesi kauneudeksi.
Toivottavasti tavataan, Sami